07:10
19.05.2012
Läskisota
Tämän blogin RSS-syöte | Kommenttien RSS-syöte
Ei se voittojen maksimointi vaan tappioiden minimointi...
07/01/2012 13:44 kirjoittanut: Bling Zing
Loppiainen oli ja meni, aika palata takaisin ruotuun herkuttelujen jälkeen. Herkut tosiaan kuuluvat myös laihduttajan ruokavalioon, mutta rajoittamattoman rasvan ja sokerin suuhun lappamisen sijaan kannattaa ennemminkin keskittyä vahinkojen minimoimiseen. Enkä tarkoita tällä nyt sitä, että suklaalevy korvataan mandariinilla, vaan määrän sijaan nauttii laadusta. Eilinen kalorisaldo onnistui jäämään melkein plus miinus nollaan, eli normaalin parin tuhannen kalorin kulutuksen sisälläkin voi herkutella. No mitä tuli sitten vedettyä? Kuhaa valkoviinikastikkeessa, viskimarinoitua saksanhirveä, kohokasta ja keksejä. Jouduin myös hyvän sapuskan nimissä joustamaan tipattomasta tammikuustani parin viinilasin verran. Kuulostaa siis katastrofilta ja hyvältä syyltä lyödä hanskat tiskiin ensimmäisen epäonnistumisen myötä?

Tosiasiassa koko gourmet-illallinen oli jo ennalta sovittu juttu ja koska murkina oli itsetehtyä, pystyin vaikuttamaan myös omaan annoskokooni. Se, että puolet päivän kaloreista tuli rasvoista kertoo taas sen ettei gourmet-ruoka ole mitään arkisapuskaa ja jo pelkkä kauppalaskukin riittää rajoittamaan kyseisten mättöjen syömistiheyttä. Tänään taas mennään normaalilla tonnin dieetillä ja luvassa on myös lihaskuntoharjoittelua oman elopainon ja käsipainojen avulla.
Kuntosalitreenailu onkin ollut aina yksi heikko kohtani. Kun ei tiedä miten päin laitteita pitää edes käyttää, koko aika menee tehottomaan crosstrainerin nitkuttamiseen ja parin hauiskäännön vääntämiseen pikkupainoilla. Etenkin jos salilla on ruuhkaa, tuntuu ettei saa mitään aikaiseksi eikä tiedä mihin laitteeseen edes menisi seuraavaksi jonottamaan. Lihaskunto on kuitenkin ihan yhtä tärkeää kun aerobinenkin kunto ja pelkkä askelkyykkääminen jumpassa ei ihan riitä sen kasvattamiseen. Tarkoitus olisi kuitenkin saada laadittua kelvollinen kunto-ohjelma ja "personal trainerini" eli avomieheni on tässä luvannut auttaa. Hän on tottunut käymään salilla ja tietää miten liikkeet pitää myös tehdä, jotta niistä on mitään hyötyä. Tänään siis tekniikkaharjoituksia kotioloissa. Tuli muuten hankittua alesta pirteän pinkki treenipaita iänikuisten mustien sijaan, täytyy kokeilla jos sillä olisi vaikutusta treeni-intoon. :)
Kommentteja (0)
Sinun täytyy olla kirjautuneena sisään jättääksesi vastauksen.
Kirjaudu sisään
Ei tunnusta? Rekisteröidy! Unohtuiko salasana? Tilaa uusi!

Nimimerkki: